27.05.2022 Uutinen

Ines Koski turvallisuus- ja laatuasiantuntijaksi Protectille

Vahvistimme tammikuussa asiantuntijatiimiä 2 henkilöllä. Ines Koski aloitti asiantuntijana Tampereen konttorillamme.

Turvallisuus- ja laatuasiantuntijana aloittanut Ines Koski tarttui tilaisuuteen, kun Protecilla aukesi asiantuntijan paikka.

– Olin seurannut Protectia yrityksenä jo jonkin aikaa. Heistä välittyi se, että työntekijöistä välitetään ja yrityksessä on sellainen hyvä tekemisen meininki. Kun tuli osaamistani vastaava paikka auki, niin päätin hakea. Halusin päästä soveltamaan osaamistani myös muille toimialoille.

Uudessa työpaikassa aloittaminen oli kokemuksena Ineksen mielestä sellainen, mitä hän oli rekrytointiprosessin perusteella ajatellutkin.

– Ehkä jopa helpompaa! Rekrytointivaihe, alkuperehdytys ja työhön perehdyttäminen olivat kaikki linjassa. Minut on otettu hyvin vastaan ja olen erityisen mielissäni siitä, että aina on joku kollega, jolta voi kysyä apua.

Johtamisjärjestelmien rakentaminen ja työturvallisuuden kehittäminen ydinosaamisena

Ennen Protectia Ines työskenteli laatuinsinöörinä raskaassa teollisuudessa yrityksessä, jossa valmistetaan mm.  tuotantoautomaatiolaitteita. Hänen työnkuvaansa ovat kuuluneet mm. laatujärjestelmän rakentaminen ja työturvallisuuden kehittäminen yrityksen sisällä.

– Valmiussuunnittelukin on johtamista! Minut yllätti Protectilla työtehtävien laajuus ja se miten eri kokoisia toimeksiannot voivat olla. Tämä toki oli osa sitä, mitä lähdin hakemaankin.

– Parasta on, kun näkee miten asiakkaat innostuvat ja alkavat itse kehittämään ja ideoimaan. Usein asiantuntija rooli on ohjata keskustelua ja toimia eteenpäin vievänä moottorina sekä huomioida, että olennaiset asiat tulevat käsiteltyä.

 

 

Tutustu Protectiin yrityksenä

Ura Protectilla – Katso avoimet tehtävämme