04.11.2020 Artikkeli

Tunnetko yrityksesi riskit?

Huolellinen riskien ja mahdollisuuksien arviointi on tärkeä osa organisaation johtamisjärjestelmää. Monella yrityksellä koko kehittämispotentiaalia ei ole hyödynnetty, mutta onneksi siihen saa apua.

SK Protect Oy:n myyntijohtaja Anita Trenn ja liiketoimintajohtaja Miia Laakso kehottavat yrityksiä kartoittamaan henkilöturvallisuuteen, omaisuuteen, liiketoimintaan ja ympäristöön liittyvät riskit erityisellä huolella. Ne nimittäin vaikuttavat keskeisesti kaikkeen yrityksen toimintaan.

– Kun laatu- ja turvallisuusaspektit ujutetaan sisään johtamisjärjestelmään, tekeminen ohjautuu lähtökohtaisesti oikeaan suuntaan. Vastuunkanto helpottuu ja töiden tekemisestä tulee suoraviivaisempaa ja tuottavampaa. Kehitystyön onnistuminen vaatii johdon sitoutumista sekä selkeää ja motivoivaa sisäistä viestintää, Trenn kertoo.

 

Työsuojelu- ja laatupäällikön tehtävät voi ulkoistaa

Trenn ja Laakso ovat havainneet, että yrityksen nopea kasvu aiheuttaa usein ongelmia johtamiseen ja prosesseihin. Pienelle yritykselle muodostuneet toiminta- ja johtamistavat eivät enää toimi. Syntyy laatupoikkeamia ja riskit kasvavat. Jos yritys huomaa, että omat rahkeet eivät enää välttämättä riitä, Trenn ja Laakso voivat kollegoineen auttaa.

– Olemme turvallisuus- ja laatujohtamisen asiantuntijayritys ja tarjoamme asiakkaillemme SHEQ-, eli turvallisuus-, työsuojelu-, ympäristö- ja vastuullisuus-, laatu- ja johtamispalveluita projektiluonteisesti sekä jatkuvana lisäresurssina, Trenn kertoo.

Yritykset voivat halutessaan myös ulkoistaa työsuojelu-, HRD-, laatu-, ympäristö- tai turvallisuuspäällikön tehtävät Protectille.

– Kun päällikön tehtävät ja vastuut on sovittu, oma asiantuntijamme hoitaa tehtävää itseohjautuvasti. Tämä asiantuntija kuuluu usein myös yrityksen johtoryhmään, Trenn lisää.

Protect auttaa yrityksiä turvallisuusjohtamisen ja laadun hallinnassa, johtamisjärjestelmien ja yrityskulttuurin sekä prosessien kehittämisessä. Trennin ja Laakson mukaan toiminnan tavoitteena on niin ihmisten hyvinvoinnin kuin myös liiketoiminnan ja ympäristön turvaaminen. Protectin tarjonta soveltuu monille eri toimialoille ja palvelua voidaan skaalata niin isoille kuin pienillekin yrityksille sopivaksi.

– Lähdemme liikkeelle asiakkaan nykytilanteen arvioinnilla ja mitoitamme sen jälkeen SHEQ-palvelut yrityksen tarpeen mukaisiksi. Keskitymme kehittämisessä ongelmakohtiin ja hyödynnämme työssämme yrityksen vahvuudet ja toimivat käytänteet. Pyrimme luomaan yhteistyötä ja oivalluksia läpileikkaavasti organisaation kaikilla tasoilla. Monialaiset asiantuntijamme ovatkin parhaimmillaan edistäessään vuorovaikutusta yli prosessirajojen, Laakso sanoo.

Trennin ja Laakson mukaan asiakasyritysten johdolla on kehittämistyössä aktiivinen rooli, koska he ovat oman liiketoimintansa asiantuntijoita. Johdolla on tärkeä rooli myös riskien- ja laadunhallinnan juurruttamisessa organisaatioon.

– Olemme usein luomassa asiakkaalle työsuojelu- ja työturvallisuusjärjestelmää sekä päivittämässä laatujärjestelmää. Tuemme myös yrityksen johtoa kehitettyjen työkalujen hyödyntämisessä. Näissä, kuten muissakin projekteissamme, johdon on omalla sitoutumisellaan osoitettava muulle henkilöstölle, miten tärkeitä kehityskohteita laatu ja turvallisuus oikeasti ovat.

Päällikkö ostopalveluna

SHEQ-asiantuntijapalvelu

Tutustu asiakastarinoihin