20.06.2019 Blogi

Riskienhallinta on tärkeä osa johtamisjärjestelmän kokonaisvaltaista kehittämistä

Kun johtamisjärjestelmää halutaan kehittää kokonaisvaltaisesti, sitä tarkastellaan monelta suunnalta. Huolellinen riskien ja mahdollisuuksien arviointi on yksi osa tätä työtä. Kun henkilöturvallisuuteen, omaisuuteen, liiketoimintaan tai ympäristöön kohdistuvat riskit ja mahdollisuudet on kartoitettu huolellisesti, ne toimivat hyvänä pohjana kokonaisvaltaiselle kehittämiselle. Kun laatu ja turvallisuusaspektit ujutetaan sisään johtamisjärjestelmään, tekeminen ohjautuu lähtökohtaisesti oikeaan suuntaan, vastuunkanto helpottuu ja töiden tekemisestä tulee suoraviivaisempaa ja tuottavampaa.

Protect kartoittaa riskejä yksilöllisesti asiakkaan näkökulmasta

Yritysten ja yhteisöjen riskienhallinnalla halutaan vaikuttaa positiivisesti yrityksen tavoitteiden saavuttamiseen sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.

Protectilla on ollut useita asiakasprojekteja eri aloilla toteutettujen johtamisjärjestelmään liittyvien riskienhallinnan analysoinnista, käytännön toimenpiteistä ja kokonaisuuksien läpiviemisestä. Jokainen projekti on tuonut mukanaan paremmaksi jalostettuja ideoita asiakkaiden hyväksi. Valmiiksi pureksittuja projekteja ei edes haluta tarjota, koska jokainen projekti on uniikki ja sitä tarkastellaan aina uudesta näkökulmasta. Asiakas halutaan mukaan aktiiviseen rooliin, koska he ovat oman liiketoimintansa asiantuntijoita.

Analysoinnista saatu tieto viedään päätöksenteon tueksi

Anita Trenn toimii Protectilla laatu- ja turvallisuusasiantuntijana. Hän on tehnyt töitä riskienarvioinnin kanssa jo ennen Protectille tulemista. Trenn painottaa riskienarvioinnissa vahvasti asiakasnäkökulmaa ja heidän liiketoimintaansa.

—Olennaista on se, että kaikki riskien arvioinneista tai ilmoituksista saatu data hyödynnetään suodattamalla tieto oikeaan muotoon ja viedään se päätöksenteon tueksi. Kun asiakas pääsee kiinni tietoihin, oivalluksia alkaa syntyä heidän taholtaan. Faktatiedon pohjalta voidaan tarttua epäkohtiin ja lisäksi löytää uusia mahdollisuuksia. Meidän roolimme on antaa asiakkaille työkalut, tukea niiden käyttämisessä ja ohjata oikeisiin toimintatapoihin, Trenn kertoo.

Riskienarviointi ei tarkoita rajoittamista ja säännöstelyä, vaan parhaassa tapauksessa se tuo mukanaan säästöjä vähentyneiden onnettomuuksien ja tehokkaamman toiminnan myötä. Hyvin organisoidulla työmaalla aikataulutus toimii ja kaikille on selvää, milloin ja missä työt tehdään. Turha odottelu vähenee ja tehokkuus kasvaa. Kokonaistavoitteena onkin, että riskien hallinta tukee yrityksen kasvua ja strategisia tavoitteita.

Trennin viimeisin projekti liittyy kokonaisvaltaiseen toiminnan kehittämiseen yrityksessä, jossa asiakkaalla on päätösvalta yhteisellä työmaalla. Yhteisellä työmaalla työskentelee samanaikaisesti eri työnantajien työntekijöitä tai itsenäisiä työnsuorittajia alihankintasuhteessa, joka aiheuttaa haasteita työlupien, ilmoitusten ja töiden aikataulutuksen hallinnoinnissa. Ratkaisuna tähän Protect on luonut asiakkaan toimintaympäristöön soveltuvat prosessit ja työkalut.

PRO24 toiminnanohjausjärjestelmä tukee jatkuvaa parantamista erilaisissa työympäristöissä

Tiedon oikeanlainen hallinta voi olla merkittävässä roolissa yrityksen kehittymisessä. PRO24 toiminnanohjausjärjestelmän tarkoituksena ei ole toimia pelkkänä arkistona, vaan se tukee aktiivisesti jatkuvassa liikkeessä olevaa toimintaympäristöä.

—Kun työluvat on dokumentoitu ja ilmoituskäytäntö on sujuvaa, raporteista voidaan tutkia ja laskea myöhemmin helposti, miten sujuvaa ja kustannustehokasta työskentely on ollut. Tämä ei ole pelkästään rahallinen säästö, vaan järjestelmällinen kokonaisuuden hallinta säästää myös henkistä pääomaa ja vähentää sekä työntekijöiden että vastuuhenkilöiden stressiä.

PRO24 toiminnanohjausjärjestelmä voi olla pelkästään yhden osa-alueen käytössä, mutta se on helposti muokattavissa koko yrityksen kattavaan johtamisen ja viestinnän käyttöön. Tällöin esim. kaikki poikkeamailmoitukset ja lupahakemukset käsitellään yhdessä paikassa.

Mistä riskien ja mahdollisuuksien arviointi kannattaisi aloittaa teidän tapauksessanne? Kysy lisää !

 


 

”Tässä työssä yhdistyvät kaikki se, mikä minua kiehtoo: riskien arviointi ja hallinta, vahva asiakasnäkökulman huomioiminen, liiketalous ja itseni haastaminen. Protectille on valikoitunut sellainen porukka, joka nauttii vastuusta ja haasteista. Tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä, yrityksen arvot ja omat arvoni kohtaavat täydellisesti.”

Anita Trenn
Myyntijohtaja
anita.trenn@protect.fi