02.12.2016 Uutinen

Protectin tiimi vahvistui laatu- ja ympäristöosaajalla

DI Miia Laakso aloittaa 9. 12.2017 Protectin HSEQ-toimialapäällikkönä. Oulun yliopistosta elektroniikan diplomi-insinööriksi valmistuneen Miian vahvuuksia ovat erityisesti laatu- ja ympäristöosaaminen.

—Odotan mielenkiinnolla tulevia työtehtäviä, koska Protectilla on paljon asiakkaita eri toimialoilta. Tähän asti olen työskennellyt metalli- ja energiateollisuudessa, mutta laatuun ja turvallisuuteen liittyvät kysymykset ovat hyvin samantyyppisiä toimialasta riippumatta, Miia sanoo.

Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli viisi vuotta tutkijana Oulun yliopiston optoelektroniikan ja mittaustekniikan laboratoriossa. Noihin vuosiin sisältyi lisäksi ajanjakso vaihtotutkijana Etelä-Koreassa Busanissa. Protectille Miia siirtyy Akvaterm Oy:n palveluksesta laatu- ja tuotepäällikön tehtävistä.

—Vahvuusalueitani ovat erityisesti laatu- ja ympäristöasiat. Edellisessä työpaikassani vastuullani olivat sekä ISO 9001-laatujärjestelmä että ISO 14001-ympäristöjärjestelmä. Yrittäjäperheen lapsena ja koko nuoruuteni asiakaspalvelutyötä tehneenä minulla on myös hyvä osaaminen ja ymmärrys asiakaspalvelusta sekä asiakasrajapinnassa toimimisesta.

Miian perheeseen kuuluvat puoliso ja kolme lasta. Vapaa-ajan täyttävät kunnalliset luottamustoimet, musiikki ja monipuolinen liikunta.