25.05.2022 Uutinen

Mia Hautala turvallisuus- ja laatuasiantuntijaksi Protectille

 

Vahvistimme tammikuussa asiantuntijatiimiä 2 henkilöllä. Mia Hautala aloitti asiantuntijana Kokkolan konttorilla.

Pitkään viranomaistehtävässä toiminut Mia Hautala kaipasi työhönsä vaihtelua ja uusia haasteita. Hän aloitti Protectilla turvallisuus- ja laatuasiantuntijana tammikuussa 2022.

Aiemmassa työssään Mia on toiminut erilaisissa rooleissa asiakasrajapinnassa ympäristöterveydenhuollon viranomaistehtävissä kuten terveydensuojelu-, elintarvike ja ympäristötarkastajana.

– Näin Protectin ilmoituksen ja kiinnostuin mielenkiintoisesta paikasta. Turvallisuus- ja laatutyö on minulla lähellä sydäntä ja vastaa myös ammatillista osaamistani. Oikeastaan hain aluksi toista Protectilla avoinna ollutta tehtävää, mutta prosessin edetessä totesimme, että vahvuuteni pääsisivät parhaiten esille nimenomaan asiakasrajapinnassa.

– Minusta oli mukavaa huomata rekrytoinnin aikana, että Protectilla arvostetaan työntekijöitä ja että kaikilla on vapaus suunnitella omat työnsä. Halusin Protectille, koska koen että täällä tehdään merkityksellistä työtä.

Sosiaalinen analyytikko, joka innostuu vuorovaikutustilanteista

Mia on koulutukseltaan ympäristötekniikan insinööri ja häntä kiinnostavat kovasti myös ympäristönäkökulmiin liittyvät asiat. Hänen vahvuuksiansa ovat järjestelmällisyys ja sosiaalisuus – ihmisten kanssa työskentely ja vuorovaikutustilanteet ovat työn suola!

– Erityistaitoni on, että saan viestin perille. Koen todella palkitsevaksi esimerkiksi sen, että saan keskustelukumppanini ymmärtämään jonkun hankalan asian, joka on tehtävä.

– Olen urani aikana myös tottunut kirjoittamaan ja tulkitsemaan raportteja ja lausuntoja. Minulla on siis kokemusta juuri niistä asioista, joihin Protectin asiakasorganisaatiot tarvitsevat usein kumppaninsa apua.

Työhistoriaa äidinkieleltään ruotsinkieliselle Mialle on kertynyt jo kiitettävästi. Hän on työskennellyt myös Espanjassa 2 vuotta englannin kielellä. Tulevaisuudessa Mia haluaa tehdä monipuolisia asiantuntijatöitä ja oppia uutta. Asiantuntijatyössä onkin luontevaa haluta uudistua ja syventää osaamista jatkuvasti. Tieto muuttuu kuitenkin koko ajan.

Työyhteisöön pääseminen oli Mian mukaan helppoa.

– Minut otettiin vastaan lämpimästi ja tunnen itseni tervetulleeksi, hän kertoo.

Protectin liiketoimintajohtaja Miia Laakso on tyytyväinen asiantuntijatiimin uusiin tulokkaisiin.

– Asiantuntijamme muodostavat yhdessä todella laajan osaajapankin. Kehitämme aktiivisesti koko tiimimme osaamista, mikä on tärkeä osa henkilöstömme hyvinvointia ja innovaatiokeskeisen työilmapiirin ylläpitoa. Mian kaltaiset kokeneet ammattilaiset auttavat meitä kasvattamaan palveluidemme lisäarvoa asiakkaille.

 

 

Tutustu Protectiin yrityksenä

Ura Protectilla – Katso avoimet tehtävämme