27.10.2021 Uutinen

Jaakko Viljakainen myyntipäälliköksi Protectille

Toinen syyskuussa aloittaneista uusista työntekijöistä on Jaakko Viljakainen, joka palvelee Protectin asiakkaita Jyväskylästä käsin. Myyntitiimin lisäksi syyskuussa vahvistettiin myös asiantuntijatiimiä yhdellä asiantuntijalla Kokkolan konttorille.

Jaakko on tottunut työskentelemään B2B-asiakasrajapinnassa. Hänellä on noin 10 vuoden kokemus teknisestä myynnistä erilaisille teollisuusasiakkaille sekä projekti-insinöörinä energiateollisuudessa. Työssään hän arvostaa avointa keskustelua ja win-win-ratkaisuja.

– Tavoitteeni on aina pitkä asiakassuhde. Asiakkaan odotusten ymmärtäminen ja lunastaminen saavat aikaan hyvän kierteen, josta hyötyvät sekä palveluntarjoaja että tilaaja, hän pohtii.

Mukaan tiimiin, joka tekee merkityksellistä työtä

Jaakko kiinnostui välittömästi nähtyään ilmoituksen myyntipäällikön paikasta.

– En päässyt hyödyntämään riittävästi työturvallisuuden ja laatujohtamisen osaamistani aiemmassa työssä. Huomasin, miten merkityksellistä työtä Protectilla tehdään ja halusin siihen mukaan. Myöhemmin haastatteluvaiheessa nousi esiin myös yrityksen mukava työilmapiiri, hän toteaa.

Uuden tehtävänsä myyntipäällikkönä Jaakko aikoo ottaa haltuun yhdistelmällä ammattitaitoista asiantuntijaa sekä eteenpäin katsovaa liiketoiminnan kehittäjää.

Protectin myyntijohtaja Anita Trenn näkee myynnin roolin asiakkaan odotusten ymmärtäjänä ja joskus jopa tarpeiden sanoittajana erittäin tärkeänä.

– Tapaan sanoa, että meillä palvelutiimi pääsee lunastamaan myyntivaiheessa luotuja odotuksia. Asiakaskokemuksen ja -tyytyväisyyden kannalta on olennaisen tärkeää kyetä jo myyntivaiheessa viestimään oikealla tavalla siitä, millaista arvoa me tuotamme ja mikä menee ydinosaamisemme ohi.

– Jaakon kokemus asiakasrajapinnassa toimimisesta yhdistettynä asiantuntijaosaamiseen on juuri oikeanlainen yhdistelmä, jolla varmistamme asiakastyytyväisyyden, Anita jatkaa.

 

Tutustu Protectiin yrityksenä

Ura Protectilla