28.08.2018 Blogi

Elämäntehtävänä onnettomuuksien ehkäiseminen

SK Protect Oy:n toimitusjohtaja Pertti Salo työskenteli pelastuslaitoksella huimat 20 vuotta. Työssään hän huomasi, että monet onnettomuudet olisivat olleet estettävissä. Protectin tarina alkoi asiakkaan palautteesta, jonka myötä Salolle vahvistui hänen elämäntehtävänsä.

Hälytystehtäviä, meripelastusharjoituksia, vesisukellusta ja helikopteriharjoituksia. Pertti Salolla on takana monipuolinen ura pelastuslaitostehtävissä. Vuosiin mahtuu paljon: hän työskenteli Kokkolan Pelastuslaitoksella niin palomiehenä, sairaankuljettajana, esimiestehtävissä kuin kouluttajana.

Salo erikoistui pelastuslaitosvuosinaan öljyntorjuntaan ja korkean paikan työskentelyyn. Mutta vasta työskennellessään laitoksen riskienhallintaosaston päällikkönä vastaten palotarkastuksista ja rakennuslupamenettelyistä hänellä vahvistui käsitys, että hänen elämäntehtävä on olla auttamassa yrityksiä ennaltaehkäisevässä työssä.

—Asiakas sanoi, että minun pitää olla estämässä onnettomuuksia, eikä korjaamassa jälkiä, Salo muistelee.

Ei odoteta vahinkoja – ehkäistään ne

Vuosituhannen alussa Salo perusti Jorma Korpelan kanssa Pohjanmaan paloturvallisuuskonsultit ja siirtyi pelastuslaitokselta auttamaan yrityksiä turvallisuusasioiden hallinnassa.

Tehdessään pelastussuunnitelmia ja pitäessään koulutuksia ympäri Suomen hän huomasi, että usein yrityksessä oli niin monia suunnitelmia, ettei kukaan yrityksessä ollut enää varma, mikä niistä oli viimeisin versio. Puhumattakaan kuinka usein suunnitelmat, dokumentit tai kansiot olivat kokonaan hukassa.

—Turvallisuuskokonaisuuden hallintaa ei oikeastaan ollut olemassakaan. Eri vastuuhenkilöt yrityksessä eivät välttämättä tienneet toisten tekemisistä mitään, Salo kertoo.

Oli kyse tulipalosta tai työsuojelusta, niin kun vahinko tapahtuu, viime kädessä vastuu vahingoista on aina yrityksellä ja johdolla.

Vakuutusyhtiöillä onkin vahinkojen varalta paljon ehtoja ja ohjeistuksia menettelyistä, jotka voivat olla hyvinkin tiukkoja. Esimerkiksi mikäli tulityöstä seuraa tulipalo, korvauksista vähennetään automaattisesti 30 prosenttia.

—Muistan erään tapauksen, kun eräässä suuressa organisaatiossa sattui tulipalo. Sen jälkiselvittelyssä havaittiin niin merkittävät puutteet menettelyissä ja laiminlyönnit, että vakuutusyhtiö aikoi evätä korvaukset kokonaan. Summa ei ollut ihan pieni: vahingot olivat 8 miljoonaa euroa.

Nolla tapaturmaa mahdollista kaikille

Salo oivalsi, että pitäisi olla jokin fiksumpi tapa hoitaa turvallisuusasioita. Sellainen, jolla saataisiin vahingot estettyä.

Tämä oivallus johti PRO24- järjestelmän kehittämiseen ja yrityksen nimi muuttui SK Protect Oy:ksi vuonna 2008. Protect pääsi mukaan Jyväskylän yliopistolla toteutettuun turvallisuushankkeeseen, jossa ryhdyttiin tekemään selvityksiä ja määritelmiä tulevaisuuden turvallisuuden toiminnanohjausjärjestelmälle. Protectin PRO24 -järjestelmä on tänä päivänä käytössä jo noin 250 organisaatiossa.

Vuonna 2011 Protect pokkasi tasavallan presidentin myöntämän INNOSUOMI 2011-palkinnon. Palkinnolla kannustettiin yrityksiä ja yhteisöjä hyödyntämään älykkäitä ja käyttäjälähtöisiä ratkaisuja uuden teknologian ja toimitapojen siivittämänä. Vuonna 2016 oli vuorossa Kauppakamarin myöntämä Digiloikkapalkinto.

Salo tietää, että kaikki onnettomuudet voidaan estää ja pääseminen nolla tapaturmaa -tilanteeseen on mahdollista.

—Jos prosessit ja osaaminen ovat kunnossa, tunnistetaan riskit ja tehdään kunnossapitotyötä sekä ennakoivaa työtä, niin onnettomuuksia pystytään estämään. Ja jos kuitenkin sattuu jotain, koulutettu ja riskeihin varautunut henkilökunta pystyy estämään niiden leviämisen. Me autamme organisaatioita hallitsemaan tämän kokonaisuuden.

Pertti Salo
Toimitusjohtaja
pertti.salo@protect.fi