Protect
Eettinen ohjeisto
Vastuullinen liiketoiminta edellyttää sellaisia valintoja ja päätöksiä, joiden kanssa kaikki haluavat ja kykenevät elämään. Vastuulliset valinnat ovat ennen kaikkea aktiivisia päätöksiä, joissa punnitaan sitoutuminen yrityksemme arvoihin ja eettisiin toimintatapoihin. Joskus valinnat ovat vaikeita, mutta on tärkeää huomata, että valitsematta jättäminen on myös tietoinen päätös.
Ennaltaehkäisy ja eettiset toimintatavat tulee juurruttaa käytännön tasolle ymmärrettävästi. Siksi kaikkien osapuolten täytyy ymmärtää, miten asioita tehdään ja miksi. Kun yrityksen toiminta on hallittua ja järjestelmällistä, se vaikuttaa suoraan yksilöiden hyvinvointiin ja liiketoiminnan tulokseen.
Eettinen ohjeistomme ohjaa meitä toimimaan vastuullisemmin arjen päätöksissä. Se rakentaa myös läpinäkyvyyttä ja luottamusta työyhteisömme, asiakkaidemme ja kumppaneidemme keskuudessa.
Pertti Salo
Toimitusjohtaja
Protectin perustehtävänä on onnettomuuksien estäminen. Tämä tarkoittaa ihmisten hyvinvoinnin, liiketoiminnan ja ympäristön turvaamista. Kun nämä kolme kokonaisuutta ovat hallinnassa, voidaan onnettomuuksien ja poikkeamien syntyminen estää.
Asiakkaidemme kanssa suunnittelemme heitä aidosti hyödyttäviä turvallisuuden ja laadun ratkaisuja. Omassa toiminnassamme elämme kuten opetamme ja uskomme vahvasti siihen, että turvallisuus, laatu ja vastuullinen toiminta syntyy päivittäisistä teoista ja valinnoista.
Eettisessä ohjeistossa on esitetty linjauksemme siitä, millaiseen toimintaan kannustamme ja millaisia toimintatapoja emme hyväksy. Eettinen ohjeisto toimii osana yhteisen ymmärryksen luomista – tällä varmistetaan lainsäädännön proaktiivinen noudattaminen ja meille tärkeiden eettisten näkökulmien toteutuminen kaikessa toiminnassamme. Eettinen ohjeisto on osa johtamisjärjestelmäämme, jolle on myönnetty ISO 9001:2015 ja ISO 45001:2018 sertifikaatit.
Otamme yhdessä vastuuta työyhteisömme työterveydestä ja -turvallisuudesta, sekä hyvinvoinnista.
Välitämme henkilöstöstämme ja asiakkaistamme aidosti. Kehitämme jatkuvasti työterveyttä ja -turvallisuutta omassa ja asiakkaidemme toiminnassa.
Tuemme aktiivisesti työntekijöidemme työhyvinvointia ja tarjoamme heille esimerkiksi kattavan terveysvakuutuksen.
Panostamme myös aktiivisesti työntekijöidemme osaamisen kehittämiseen – asiantuntijamme ovat turvallisuuden, laadun ja johtamisen monitaitureita ja oman intohimonsa spesialisteja.
• Oikeutta turvalliseen, hyvinvointia ylläpitävään työympäristöön, asianmukaisiin työvälineisiin ja suojavarusteisiin.
• Velvollisuutta puuttua vaarallisiin tilanteisiin ja havaittuihin puutteisiin, asettamatta kuitenkaan itseäsi tai muita vaaraan. Otamme yhdessä vastuuta työyhteisömme työterveydestä ja -turvallisuudesta, sekä hyvinvoinnista.
• Mahdollisuutta oman osaamisen kehittämiseen – tavoitteenamme on, että jokainen voi kehittyä oman intohimonsa mukaisesti.
Emme hyväksy syrjintää, kiusaamista tai häirintää. Arvostamme ihmisiä yksilöinä ja pidämme tästä huolen jatkuvalla tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyöllä.
Tuemme yhteisömme jäseniä myös työn ulkopuolisten kuormitustekijöiden kanssa ja iloitsemme yhdessä toistemme saavutuksista.
• Oikeutta ja velvollisuutta tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun. Jokaisella on velvollisuus puuttua havaittuun syrjintään ja ilmoittaa siitä esihenkilölle.
• Konkreettista mahdollisuutta mielipiteen ilmaisuun ja vaikuttamiseen työpaikalla ilmoitusjärjestelmämme ja esihenkilötyön kautta.
• Mahdollisuutta joustavaan työhön.
Olemme asiakkaidemme ja sidosryhmiemme luotettava kumppani – kunnioitamme luottamuksellista tietoa kaikessa toiminnassamme.
Käsittelemme kaikkia asiakas- ja henkilötietoja luottamuksellisesti ja tietoturvallisesti sekä asiaan kuuluvien lakien mukaisesti.
Noudatamme määriteltyjä toimintatapoja asiakas- ja henkilötietojen käsittelyssä, sekä tietotekniikan käytössä. Käsittelemme ainoastaan niitä tietoja, jotka kuuluvat
työtehtäviimme.
• Otamme vastuuta tietoturvallisesta toiminnasta – kiinnitämme tähän erityistä huomiota työpaikan ulkopuolella työskennellessämme.
• Sisäpiiritiedon hyödyntäminen ja jakaminen on kiellettyä. Emme jaa tai hyödynnä sellaista ei-julkista tietoa, jota saatamme työmme kautta saada tietoomme.
Tavoitteenamme on tuottaa palvelua, joka auttaa asiakkaitamme toimimaan vastuullisesti ja varmistamaan yrityksen suorituskyvyn.
Tuotamme ympäristökädenjälkiä toteuttamalla asiakkaidemme kanssa ympäristöä säästäviä ratkaisuja. Kannustamme myös sidosryhmiämme tarkastelemaan ja kehittämään omia ympäristönäkökohtiaan. Odotamme ympäristöä säästävää toimintaa kumppaneiltamme.
• Edistämme mahdollisuuksien mukaan asiakkaidemme ja kumppaniemme luonnonvarojen kestävää käyttöä.
• Tuomme asiakkaille esiin rehdisti ja selkeästi myös ympäristönäkökohtiin liittyvät riskit ja mahdollisuudet.
Pienennämme ympäristöjalanjälkeämme hallitsemalla ympäristöön liittyviä riskejä ja kuormitustekijöitä toimintaprosesseissamme. Minimoimme rajallisten resurssien kuluttamisen omassa toiminnassamme ja hankimme vain tarpeeseen. Teemme vain vastuullisuuskriteerimme täyttäviä hankintoja.
• Tunnistamme toiminnassamme ympäristönäkökohtia, joihin voimme toiminnallamme vaikuttaa. Otamme ympäristönäkökohdat huomioon päivittäisessä työssämme tehden mahdollisimman kestäviä ratkaisuja.
• Kannustamme henkilöstöämme tuomaan esiin ajatuksia siitä, miten voisimme jatkuvasti parantaa ympäristönsuojelua omassa toiminnassamme.
Mikäli et ole ohjeistoon perehtymisen jälkeen varma onko jokin toiminta Protectin toimintatapojen ja arvojen mukaista, kysy matalalla kynnyksellä neuvoa esihenkilöltäsi.