07.10.2018 Uutinen

SK Protect Oy palkittiin vuoden kokkolalaisena yrittäjänä

Kokkolan yrittäjät ja Kokkolan kaupunki ovat valinneet vuoden 2018 yrittäjäksi Pertti Salon ja SK Protect Oy:n.

– Tunnustus lämmittää sydäntä ja arvostan sitä kovasti. Aikaisempina vuosina tunnustus on jaettu erittäin merkittäville yrityksille. On hienoa, että pääsimme siihen samaan joukkoon mukaan, kertoo toimitusjohtaja Pertti Salo.

SK Protect Oy:n kasvu maan johtavaksi toimijaksi toimintakentällään on ollut hallittua ja määrätietoista. Kiitosta saa myös SK Protect Oy:n vahva kehittämisote: kolmasosa noin kahden miljoonan liikevaihdosta menee toiminnan kehittämiseen ja yritys on ollut mukana useissa kehittämishankkeissa ja Tekes-projekteissa.

SK Protect Oy työllistää tänä päivänä 18 vakituista ja kymmenkunta sivutoimista asiantuntijaa. Toimipisteet löytyvät Helsingistä, Pietarsaaresta, Kokkolasta ja Tampereelta, mutta asiakkaita löytyy ympäri Suomen: aina käsivarresta Helsinkiin ja länsirannikolta Itä-Suomeen. Asiakkaista löytyy myös useita suuria suomaisia organisaatioita.

Tunnustus ei ole SK Protect Oy:n ensimmäinen. Vuonna 2011 yritys pokkasi tasavallan presidentin myöntämän INNOSUOMI 2011-palkinnon ja vuonna 2016 oli vuorossa Kauppakamarin myöntämä Digiloikkapalkinto.

Kun palkinto tulee yrittäjältä toiselle, on se Salon mielestä aina kova juttu.

– Olen työurani aloittanut viranomaispuolelta, mutta jo ollessani pelastusopistossa ilmeni se, että olen myynti- ja yrittäjähenkinen. Ehkä se on verenperintönä kulkenut mukana aina. Arvostukseni muita yrittäjiä kohtaan nostaa tämän palkinnon arvoa merkittävästi. Tunnustus on merkittävä myös koko SK Protect Oy:n henkilökunnalle ja kiitos kuuluu myös kaikille työntekijöillemme.