02.05.2017 Uutinen

PRO24-järjestelmän kehittäminen huipensi Ulf Borgin pitkän työuran

Ulf Borgille tarjoutui vielä 57-vuotiaana mahdollisuus kääntää kirjoittamaton lehti työelämässä. Borg tarttui tilaisuuteen, eikä sitä päätöstä ole tarvinnut katua. Protectin toimialajohtajana hän pääsi toteuttamaan intohimoaan, kehittämistä, PRO24-järjestelmän parissa. Toukokuun alussa edessä oli jälleen uusi elämänvaihe ”Uffen” siirryttyä nauttimaan hyvin ansaituista eläkepäivistä.

—Protectissa minulla alkoi kolmas työura, joka on ollut todella mielenkiintoinen ja palkitseva. Kokemusteni perusteella kannustan muitakin tarttumaan mahdollisuuteen elämänvaiheessa, jossa asuntolainat on yleensä maksettu ja lapset löytäneet oman paikkansa. Pitkän työuran aikana reppuun kertyy kaikenlaista kuormaa, ja senkin jättäminen taakse tuntui helpottavalta, hän sanoo.

Otaniemessä tietotekniikkaa ja pääaineenaan säätötekniikkaa opiskelleen Borgin työura on komea. Diplomityönsä hän teki Espooseen Outokummulle, jossa hän aloitti työntekijänä armeijan jälkeen.

—Toimitimme automaatiojärjestelmiä lähinnä kaivos- ja metalliteollisuudelle Suomeen ja ulkomaille. Vuonna 1986 avautui mahdollisuus palata kotikaupunkiin, ja siirryin automaatioinsinööriksi Outokummun Kokkolan tehtaille. Pääosa töistä liittyivät voimalaitoksen automaation kehittämiseen.

Kaksi vuosikymmentä energia-alan johtotehtävissä

Borgin toinen ura sai alkunsa voimalaitoksella tapahtuneista henkilövaihdoksista, joiden seurauksena Outokumpu-konsernin energiajohtajana tunnetuksi tullut Paavo Monni kysyi Borgin halukkuutta ryhtyä vetämään energiapuolta.

—Siinä tehtävässä kului 20 vuotta. Outokummun ja sittemmin IVO:n ja Fortumin palveluksessa ehti nähdä monenlaista johtajuutta. Olen aina pitänyt kehittämisestä ja rakentamisesta. Sen takia varsinkin kaksi vetämääni höyrykattilaprojektia ovat jääneet erityisesti mieleen.

Kahden vuosikymmenen aikana Borgista tuli tunnettu ja pidetty henkilö Kokkolan suurteollisuusalueella. Hän muun muassa vaikutti keskeisesti suurteollisuusalueen yritysten keskinäistä yhteistyötä edistävän KIP ry:n perustamiseen.

—KIP:n alueen jokainen yritys hyötyy fiksusta yhteistyöstä. Yksittäisen yrityksen investointeja helpottaa huomattavasti, kun ympärillä on tehokas ja toimiva yhteisö. Vuodet 2006-2010 olivat KIP:n alueella erityisen innostunutta kehittämisen aikaa. Toivottavasti alueen yritykset löytävät samanlaista tavoitteellisuutta ja yhdessä tekemistä tänäkin päivänä.

Fortum panosti vahvasti turvallisuuteen, ja Borg nauraa päässeensä yhtiössä sellaiseen turvallisuuslinkoon, että se herätti hänessä aivan uudella tavalla kiinnostuksen turvallisuusasioita kohtaan. Siinä tilanteessa Protectilla keväällä 2009 avautunut mahdollisuus sopi enemmän kuin hyvin.

 

Ulf Borg

Protect teki oikean ratkaisun lähtiessään hyödyntämään voimakkaasti digitalisaatiota turvallisuuden kehittämisessä, Ulf Borg sanoo.

Turvallisuus lähtee asenteesta

—PRO24-järjestelmän kehittäminen on ollut aivan huikea juttu. Ja että 57-vuotiaana pääsee mukaan luomaan jotain täysin uutta alalla, joka on ollut perinteisesti varsin konservatiivinen. Protectissa työskentelee turvallisuuden asiantuntijoita laajasti eri toimialoilta, mutta myös asiakkailla on erittäin tärkeä rooli kehitystyössä, Borg korostaa asiakkailta saatavien kehitysehdotusten merkitystä.

Turvallisuuskulttuurin kehittämisessä korostuvat hänen mukaansa pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus. Turvallisuus lähtee asenteesta, eikä asenteita voi muuttaa hetkessä. Turvallisuuden kehittämisessä PRO24 on vakuuttanut laajan asiakaskunnan monista suomalaisista huippubrändeistä alkaen.

— PRO24:n yksittäisten työkalujen toimivuus, laaja kokonaisuus sekä käytettävyys ovat asioita, jotka erottavat meidät kilpailijoista. Järjestelmän jatkuvalla kehittämisellä varmistetaan, että Protect on haluttu kumppani tulevaisuudessakin.

Millaisia terveisiä Borg lähettää asiakkaille ja laajalle yhteistyöverkostolleen?

—On ollut tosi palkitsevaa ratkoa yhdessä joskus hyvinkin haastavia kysymyksiä. Olen saanut tehdä töitä erittäin hyvässä työyhteisössä ja mukavien ihmisten kanssa.

Ja sitten ne eläkesuunnitelmat?

—Ei mitään suuria suunnitelmia. Elämä jatkuu, ja nyt minulle jää enemmän aikaa perheelle, lastenlapsille ja mökkeilylle.